Muistoni perheeni kansallispuvuista

Sodan jälkeen kansallispukuja oli otettu juhlakäyttöön laajasti, koska kankaista ja muista tarpeista oli pulaa. Jo pienenä tyttönä olivat vanhempani luvanneet minulle kansallispuvun. Tiedettiin, että Laitilan puku oli tekeillä, ja Tyyni Vahterin kirjassa Suomalaisia kansallispukuja (1950) oli kuva Laitilan puvusta. Laitilalainen käsityön opettaja Rauha Heikkilä (k. 1960-luvulla) toimi Otavan Kansanopistossa ja olis siellä jo kutonut 1940-luvulla itselleen Laitilan puvun. Kun kesällä 1952 minulle oli kertynyt pituutta 169cm, totesivat vanhempani: ”Nyt voidaan sinulle se puku hankkia!”

Turussa Sylvi Salosen käsityöliikkeen ikkunassa oli Laitilan puku jonka päätimme ostaa hintaan 18500 markkaa. Laitilan pukuun kuuluu hame, liivi, pusero, tasku, koru, punaiset silkkinauhat ja pellavasukat. Tarkoituksella hankittiin ainakin kaksi numeroa liika suuri puku, jotta sen käyttöikä olisi pidempi. Kyseistä pukua käytin viimeksi Suomen täyttäessä sata vuotta.

Vuonna 1957 aloitin opinnot Savonlinnan seminaarissa kotitalouspuolella. Seminaariin juhlapuvuiksi oli kelpuutettu musta juhlapuku ja kansallispuku. Opiskeluaikoina harrastin runonlausuntaa ja esiinnyinkin erinäisissä tilaisuuksissa esittäen Kanteletaren runoja ja Kalevalaa. Kansallispuku esiintymisasuna loi tunnelmaa. Valmistuttuani kotitalouden opettajaksi sain huomata kevään olevan kiireistä aikaa. Kansallispuku oli oiva valinta niin päättäjäis- kuin jumalanpalvelusmenoihinkin.

Kalevalan 150-v juhlavuonna Wetterhoff valmisti juhlatarjouksena alennetuin hinnoin muutamia kansallispukuja. Laitilan pukuni tuntui jo vähän kuluneelta, joten päätin varsinaissuomalaisena ostaa Maskun seudun kansallispuvun. Se on mestarillista käsityötä: siinä on musta verkahame ja punaraitainen liivi komeine laskoskörtteineen.

Suomen satavuotisjuhlien lähestyessä miniäni, niin ikään opettaja, sai ompelemani Laitilan puvun hameen, liivin ja puseron sekä minun puvustani korut, silkkinauhat, tasku ja tykkimyssy.

1930-luvulla äitini (s. 1913) opiskeli Jyväskylän opettajaseminaarissa, ja siellä oli vastaavat juhlapukusäännökset kuin pari vuosikymmentä vuotta myöhemmin Savonlinnan seminaarissa – siis tumma juhlapuku ja kansallispuku.

Ote äitini kirjeestä 6.3.1932 vanhemmilleen:
”Tilasin eilen sen Vanhan-Karjalan puvun. Hinta 200 mk. Se on halvin kansallispuvuista, mutta kaunis se silti on. Liiviä ei siinä ole, vaan tumman sininen punaraitainen hame, oikein koristellut pusero ja iso henskeliesiliina. Saan sen ensiviikolla. (…) Pelkään postilakkoa. Tuntui kaamealta kun perjantai-iltana suojeluskuntalaiset lauoloivat niin että kaupunki vapisi ”Taistoon, taistoon nuoret sotilaat”. Kaikkialla marssi valkonauhalla varustettuja kapinallisia; postissa, asemalla, kirjapainoissa. Seminaarin pojat olivat yötä päivää vartiossa, joten ei koulusta tullut yhtään mitään.”

Kankaista oli puutetta sota-aikana, joten äitini Vanhan-Karjalan puvun raitahame oli sängyn peittona, puserosta ja esiliinasta tehtiin meille lapsille puserot – äiti näet ei arvostanut pukua.

-Kaarina Toivola (s. 1938)