Niina Salovuori

7.10.2020

Minun matkani kansallispukujen maailmassa

Ensimmäisen pukuni tarina.
Munsala
Olin ehkä 8-9 vuotias ja vuosi oli jotain 70- luvun alkuvuosina, kun Kustavin uuden kunnantalon vihkiäisiin opettaja oli tehnyt ohjelman meidän luokan tyttöjen kanssa. Oltiin tilaisuuteen harjoiteltu kalevalaisia runoja. Viimeisellä harjoituskerralla päivää ennen tilaisuutta, opettaja sanoi, että olisi hienoa jos meillä olisi kansallispuvut. Kerroin sen äidilleni
No siitä se lähti. Äiti siltäkin seisomalta soitti Turun Vuorelman edustajalle eli käsityöliike Sylvi Saloselle. Puhelun aikana selvisi, että heillä oli sillä hetkellä liikkeessä kaksi lasten pukua, Häme ja Munsala. Myyjä selosti millaiset ne puvut on, sillä ei meillä ollut tietoa millainen on Munsala. Hämeen puku oli opettajan tyttärellä joka oli minun luokalla ja mukana esiintymisessä. Äidin valinta osui Munsalaan ihan kukkahuivin perusteella. Sylvi Saloselta laitettiin paketti matkaan linja-autolla ja perjantaina iltapäivällä odoteltiin tien vieressä pakettiamme äidin kanssa.
Mä oli jo lapsena lyhyt, joten kun saimme paketin ja sovitettiin pukua, oli se tosi iso, vaikka olikin lasten kokoa. Äiti aloitti puvun pienentämisen minulle sopivaksi. Hän totesi, että liiviosan muokkaaminen oli tehty helpoksi ja hameessa oli takana iso vastalaskos joten sitä oli helppo syventää. Liiviin sivusaumoista otettiin lisää sisälle ja olkaimista myös. Hameen vastalaskos syvennettiin. Ja helmaa käännettiin muodin mukaisesti niin, että polvet näkyi (voi eiii näin). Helma oli melkein kaksin kerroin
Äiti jäi ompelemaan helmaa kun mä jo menin nukkumaan.
Aamulla puku odotti valmiina pukemista. No koska äidillä ei ollut tietoa silloin, miten huivin voi pukea, laittoi äiti sen harteille. Hän asetteli kaikki huolellisesti paikoilleen.
No sitten tämä iso debyytti puvulle. Meitä kansallispukuisia oli tasan kaksi. Opettajan tytär ja minä, yksinhuoltajan tytär. Oli aikamoinen santsaus äidiltä hankkia kansallispuku kun muutenkin oli tiukkaa. Mutta hän oli haaveillut jo haluan itselleen kansallispukua, joten sen hän halusi antaa minulle.
Juhlallisuudet kesti ja oli paljon juhlapuheita ennen meidän esiintymistä. Juostiin kunnantalon alakerran käytävissä, kunnes joku keksi päästää meidät kirjastoon lukemaan. Tuli sitten viimein meidän vuoro. Siinä sitten lausuimme runoja ja tapauksesta oli otettu lehtikuva. Kun paikallislehti ilmestyi. Siinä mä lyhyenä seison etu rivissä naama totisena, nauhat silmillä, essu vinossa, huivi vinksallaan ja toinen sukka makkaralla. Äiti oli harmissaan, ettei opettaja sen vertaa katsonut miten vaatteet oli päällä. Se oli se riehuminen siellä alakerran käytävillä.
Samaa Munsalaa sitten käytettiin häissä ja muissa paremmissa tilaisuuksissa. Pukua suurennettiin tarpeen mukaan.
Sitten se jäi moneksi vuodeksi kaappiin.
Kunnes sitten minä valmistuin ammattikoulun ompelulinjalta. Päätimme luokkakaverin kanssa pukeutua kansallispukuun. Asuin viikot Uudessakaupungissa ja viikon loput kotiin Kustaviin. Kotiin päästyäni kaivoin puvun esiin, ja sovitin. Vyötärölle ei tarvinnut tehdä mitään, kun olin silloin hoikka. Mutta pituus. Liivin olkaimet aivin yhteen, jotta sain maksimin siitä ja helman käänteeksi tuli alle sentti. Voi kun olisin silloin tiennyt tuosta helman vuorittamisesta. Vaikka olen lyhyt oli helma silti puolisääreen ja olihan helma vähän kaponen myös. Alle laitoin salsahameen alushameen hieman levittämään helmoja. Paidan äiti oli jossain välissä uudistanut ja se oli pitkähihainen. Ei olut vielä silloinkaan tietoa korujen käytöstä yms. Huivin olin jo oppinut, että sen päät voi laittaa edestä liivin sisään. Ja koska päänauhoihin oli muodostunut jo nuorena trauma, sidoin se puoliponnariin. Näillä sitten mentiin omiin valmistujaisiin toukokuun lopulla vuonna 1980.
Myös uudella kansallispuku innolla kävin serkun häät ja yhden maistongin nostossa juhannuksena.
Siellä oli sitten viimeinen kerta kun se puku oli mun päällä. Äidillä oli sillon oma kansallispuku. Ja ystävättärelle myös samalla kurssilla valmistunut lukion päättäjäisiä varten. Ja minäkin olin tehnyt Vuorelman alushameen, samalla kun äiti tilasi ohjeen ja kankaat kahteen alushameeseen.
Vuosi taisi olla 1983. Kustavissa on perinteenä nämä maistongit juhannusaattoa, ja saimme ajatuksen jos lähtisi tuulettamaan pukuja siihen lähimpään eli Lomavalkaman maistokin nostoon. Paikalla oli muuta muukin kansallipuku mm, opettajani joka sai tämän minun pukutarinani alkuun. Kummasti me kansallipukuiset löysimme toisemme yhdeksi ryhmäksi. Paikalla oli myös turisteja. Ja voitte arvata, että kamerat räpsyi ja videot / kaitafilmikamerat surisi ympärillämme. Lomavalkamassa on myös sellainen vanhanajan keinu. Tosin turvallisuus syistä sillä ei ympäri menty. Menimme ystävättären kanssa siihen. Ja olimme kahdestaan keinussa, muut ei ilmeisesti uskaltaneet tulla lähelle meitä, ainakin muut hyppäsivät pois siitä. Silloin alkoi uudestaan videot ja muut surisemaan. Oli se varmaan perinteinen näky, kaksi nuorta naista kansallispuvuissaan vanhassa keinussa ja melkoisessa vauhdissa. Silloin viimeistään päätin, että halua oikean kokoisen puvun, ja näin jäi Munsalan puku sukulaisten tyttösille.
Viimeksi sitä käytti kummitytön tytär Singaporessa, jossa he asuivat pari vuotta. Ja tytölle tuli esikoulua vastaavaan myös tilaisuus, jossa oli tarve kansallispukuun. Lähetettiin vartavasten puku uudestaan pienennettyä Singaporeen, koska kummityttöni halusi tyttärensä edustan Suomea. Ikään kuin ympyrä sukeutui tässä.

Puku numero 2
Hauho.
Kun äitini ja hyvä ystäväni valmistivat omat kansallispukunsa. Päätin minäkin, että halua aikuisten kansallispuvun. Syksyllä 1987 ilmoittauduin kahden työkaverin kanssa kansallispuku kurssille Raision työväen opistoon. Vuorelman kuvastostoa selasin ahkerasti. Valinta kriteerit oli musta nyöritetty liivi ja flammu hame. Päädyin kuvaston perusteella Hauhon pukuun. Varmistin vielä, että kun essun helmassa ja paidan kauluksessa, rannekkeissa oli leveä revinnäinen, että tekeekö äiti ne, niin mä kyllä teen itse muurahaisen polun ja muut. Mentiin kurssille ja juteltiin mitä kukakin tekee, ja miten hankkia materiaalit. En ollut ennen sitä kuullutkaan Wetterhoffista ja Bragesta. No olin valintani tehnyt ja tuntui helpommalta hankkia Vuorelman valmituspaketin. Paikallinen käsityöliikeen Säde kautta tehtiin tilaus, ja muistaakseni saatiin jopa opiskelija alennus. No paketti saapui ja innolla kävin hakemassa sen. Kotona sitten levittelin kankaat, hieman petyin, kun liivin jonka olin kuvasta tulkinnut mustaksi olikin sininen.
No kurssilla sitten aloitettiin puvun valmistus, vaikka toki suurin osa tuli tehtyä kotona. Silloin myös päätin, että tykkimyssyn haluan. Sen tarvikkeet tilasin seuraavan vuoden puolella. Pukuun kuului myös tanu. Ja näin ollen äiti joka muutenkin kävi nypläyskurssilla joutui myös nypläämään pitsin siihen, ja saman tein tän nypläsi floderin meille molemmille. Kun kävi ilmi, ettei tykkimyssyn valmistus käynytkään ihan noin vain, ja tykkimyssy kurssia ei ollut ihan lähiaikoina / lähitienoilla tiedossa. Jäi myssyn tarvikkeet laatikkoon odottamaan tulevaisuutta.
Puku valmistui ja keväällä oli Raision kaupungintalolla oppilastöiden näyttely. Siellä minäkin olin puku ja tanu päässä, vaikka en oikein ymmärtänyt miten se pitsihökötys tuli pukea.
Puku oli päällä parina juhannuksena, ja kerran kun serkun Uusi-Seelantilainen mies halusi nähdä sen.
Meni melkein kolmekymmentä vuotta, kun puku sai olla rauhassa vaatehuoneessa pukupussissaan. Sitten näin yhden ystävän kuvan kansallipukutuulletuksesta 2016, ja innostuin valtavasti. Miten valtavasti tulette huomaamaan sen jatkosta.
Mutta asiaan kaivoin puvun vaatehuoneesta ohjeet myös laatikosta. Jos oli aikaa mennyt 30 vuotta, niin oli kilojakin kertynyt 15 kg. Joten jotain piti tehdä. Päätin tehdä uuden liivin, suurentaa hameen vyötäröä. Helma oli hyvän mittainen, mutta lisäsin helmaan vuorikaitaleen.
Hame pääsi ensin työn alle, sillä elokuussa 2017 oli Européade järjestettiin Turussa, ja halusin sinne piknikille ja sille humpalle hameen päälle ihan #tuunaamunperinne ajatuksella.
Syksyllä ilmoittauduin ja jopa pääsin Turun suomenkielisen työväenopiston kansallispuku kurssille. Siitä enemmän seuraavan puvun tarinassa, mutta ajatuksena oli myös nyt viimeinkin saada tykkimyssy pukuun. Paketissa jonka olin tilannut jo vuonna 1988 oli tykkimyssyn koppa kolmosen yleisohjeita, Hauhon myssyn kirjontaohjeet, kerman värinen silkkisatiini ja DMC muliinilangat. No silkkikirjontalankojen hankkiminen ei ihan sormia napsauttamalla onnistunutkaan. Mutta kopan sain tehtyä kurssilla valmiiksi.
Koska, myssyn kirjonta langat oli ”vaiheessa” tein sen uuden liivin ja paitaan tuli elintasokiilat 2018. Sain vähän väljyyttä paitaan niiden avulla.
Keväällä sitten tein seikkailun Helsinkiin ja Bragen pukutoimistoon. Sieltä sitten ostin langat silkkiset kirjontalangat Hauhon myssyyn ja yhteen toiseen myssyyn, mutta siitä sitten myöhemmin tarinaa. Pääsin tekemään tykkimyssyä.
Seuraavana syksynä kun olin taas kurssilla näytin lopputuloksen myssystä opettajalle, joka kelpuutti sen, vaikka sitä omin päin olin tuhertanut.
Ja Hauhon puku on nykyään päässyt useammin käyttöön, kuin historiansa ensimmäisellä 30nellä vuodella.

Puku numero 3
Maskun seutu
Vuonna 2016 tuli jutuiksi ystävän kanssa, Metsäpirtin pitäjän puvun tekemisestä. Niin ehdotin että mennään kurssille, koska mulla Hauhon tykkimyssy odottaa valmistumistaan laatikossa. Ja olin lisäksi ihastunut Maskun seudun pukuun.
Ja yllätys oli, että jopa mahduimme kurssille. Minulla on säännöllinen vuorotyö, joten pääsin sinne vain joka toinen kerta. Ekalla kerralla oli yleistä asiaa, ja niitä kukin oli tekemässä ja missä vaiheessa.
Minä selitin tämän tykkimyssy ongelmani. Ja Maskun seudun puvun. Kurssilla oli myös Birgitta joka jo teki kyseistä pukua. Hänellä oli paita valmis ja hametta sovitettiin. Lisäksi hän oli kutonut liivikankaan itse. No sain infoa, mistä voin kysyä ohjeita ja materiaalia. Liivikankaan saaminen oli ongelma, ja sen sain heti kuulla. No paitakankaan opettaja neuvoi hankkimaan paikallisesta käsityö Elisasta. Se järjestyi helposti. Mutta ohjeet. Soitin heti Varsinais-Suomen taito keskukseen, joka on puvun koti. Kysyin puvun ohjeista, ja sain aika tyrmäyksen. Pikaisen vastauksen, että se on kesken ja luurin korvaani. En luovuttanut vaan kysyin uudestaan niistä ohjeista. Ja niitä ei sitten syystä tai toisesta vaan saanut. Kun menin seuraavan kerran kurssille, opettaja kysyi, miten kävi. Hän osasi epäillä tätä. Koska puvun ”koti’ ei pystynyt auttamaan tässä asiassa, niin sain erään toisen jo pukunsa tehneen Wetterhoffin ohjeet.
Kun ohjeet oli saatu, niin soitin ekaa kertaa Bragelle. Tilasin mustaa verkaa hameeseen, puolukan punaista silkkisatiinia myssyyn, kauniin nauhan rusettiin ja Soria Moria silkkihuivin. Silkkihuivi tuli myöhemmin ja sen sain syntymäpäivä lahjaksi äidiltä, täytin silloin sopivasti 55 v. Soitin myös liivikankankaasta Soja Murolle, mutta hänelle oli todella pitkä jono. Esiliinan sammalenvihreän silkki taftin tilasin Sojan puodista.
Paidasta on hyvä aloittaa, joten aloitin siitä. Ja sen kanssa menikin melkoisesti aikaa. Sentin levyiset rannekeeseen piti mahduttaa nirkko reuna, kapea ronkkaus ja tikkaukset. Uskomattoman paljon työtä ja aikaa sellaiseen jota juurikaan kukaan ei huomaa. Mutta kuten Kristiina sanoi ”Varsinaissuomalaisen puvun kauneus on pidättäytyvää, yksityiskohtiin kätkeytyvää. Hillittyä hifistelyä.”
Sitten hameen kimppuun. Opistolla oli aivan ihana smokkipoimutus laite, jolla sai tasaiset vetopomutukset. Mutta en sitten malttanut odottaa seuraavaa kertaa, vaan aloin ompelemaan vetopoimuja. Ensi kokeilin liidulla piirtäen, mutta se ei pysynyt. Seuraavaksi hankin kanava kangasta, mutta valitsin väärän. Sillä tulisi tullut liian harvat pistos. Sitten leikkasin 5*5mm ruutupaperista suikaleita, ja jo rupesi sujumaan. Tuli oikein kauniit vetopoimut. Sitten oli helman tasaus, kääntö ja vuoritus. Ja voilà hame oli valmis.
Tykkimyssyjen tukit oli vielä kierroksella. Mutta sovitusliiviä kokeiltiin ja muokattiin mulle passeliksi. Esiliinan taisinnpykätä siinä välissä. Sitten se liivikangas, olin jo menettänyt toivoni sen suhteen. Mutta opettaja sanoi, että hänen mielestään hyvällä leikkuusuunnitelmalla saisi siitä Birgitan liivikankaasta kaksi liiviä. Ja voisin ehkä ostaa häneltä kangasta. Hän oli varmaan keskustelut Birgitan kanssa asiasta. Jo lähti asia sujumaan. Soviteltiin kaavamme molemmat Birgitan kutomaan kankaaseen, ja kyllä molemmat saatiin sopimaan. Sen jälkeen työ lähti taas vauhdilla eteenpäin. Liivin vuoritus oli minusta nerokas. Aloitettiin takasaumasta ja vuori kiinnitettiin kappale kerrallaan päälliseen.
Ja tukit vapautui, opettajan ohjeilla ja ohjeilla jotka olin saanut Hauhon mukana sitten tein kopat kotona. Kun lukukausi loppui oli mulla valmiina paita, hame, essu ja liivi nyörin reikiä paitsi. Joulukuussa sitten tein punospistoreiät ja tykkimyssy valmistui uudenvuoden aattona. Ja Suomen 100 juhlavuonna 2017 minulla oli kokonainen Maskun seudun puku valmiina kauhdella esiliina vaihtoehtoina.
Olin kuulemma nopea, mutta kun innostuin niin se valmistui silloin ikään kuin huomaamatta.
Puvun debyytti oli Paraisilla iltamissa, sitten oli Kansallipuvussa roadshow Turussa Europédean yhteydessä, Turun kansallispuku tuuletuksessa, Tampereen Kädentaitomessujen yhteydessä olevan Kansallispuvussa roadshow Itsenäisyyspäivän vastaanottoa katsottiin äidin kanssa pukeutuneina kansallispukuihin. Joten juhla vuotena tuli useita mahdollisuuksia pukea tämä ihana puku päälle. Ja olen sen jälkeenkin päässyt käyttämään pukuani. Vaikka vaihtelen pukujani tasapuolisuuden nimissä.

Puku numero 4
Miesten Etelä-Pohjanmaa, Härmä, jussipuku tarkistamaton
Kyllä tämän puvun omistan minä, vaikka olen tehnyt sen ”Murulle”. Näin siksi, että eroja tapahtuu, ja oli sen tarvikkeiden hankkiminen ja valmistus iso santsaus minulle.
Tähän projektiin ryhdyin, kun halusin päästä näihin Kansallipuku tuuletuksiin mukaan. Olimme silloin Murun kanssa aika tuore pari, ja kysyin tulisiko hän myös mukaan, jos vuokraan hänelle puvun. Hän suostui. Sitten aloin yhtenä yönä kun uni ei tullut tutkimaan pukuvuokran hintoja. Samalla kävin Suomen Perinneteksiilin sivuilla ja laskeskelin 10 kertaa vuokra puku tai tarvikkeet ja itse ommellen. Totesin että säästän, jos teen puvun. Sitten aloin myymään ajatusta Murulle, turvallisemmaksi vaihtoehdoksi valitsin Härmän. Se kun on ollut suomalaisissa elokuvista tuttu, ja siten helpommin lähestyttävä. Muru totesi, että hän voisi olla jopa komea siinä puvussa. Sitten taas yöllä aloin siirtää Perinnetekstiilin nettikaupasta tarvikepakkauksia ostoskoriin. Sinne meni paidan, liivin, housujen ja takin tarvikepakkaukset ja kassan kautta. Myönnän että hirvitti se rahan meno, koska vielä puuttui helahoito ja hattu. Tämä tapahtui 2016.
Sain postissa paketin joka sisälsi kaiken, jopa ompelulangat ja napit. Samalla oli käynnissä mun oma Maskun puku, mutta siinä oli suvantovaihe liivin vuoksi. Joten piirtämään kaavoja, ja tekemään sovitus liivin, housut ja sen takin.
Heti alussa päätin että noudatan juuri näitä ohjeita joissa käytetään myös ompelukonetta. Oman puvun junnatessa paikoillaan, sain paidan valmiiksi, rannekeisiin ja kaulukseen ompelin käsin napinlävet. Ja niitä käsin ommeltavia napinläpiä tuli vielä paljon lisää. Hatun tilasin myös Muoti asuste Hilkasta
Vuosi vaihtui 2017 ja oma puku oli valmis. Aloin työstämään liiviä. Ompelin saumat koneella, mutta en vuorittanut samoin kuin ohjeessa oli. Eli kasasin liivin päällisen ja vuorin erikseen. Taitoin etureunan, helman ja kädentien käänevarat. Pääliskankaan käännevarat ompelin kiinnityspistoin kiinni. Ja vuorista harsin ne. Ja sitten käsin päärmepistoin yhdistin vuorin päälliseen. Ja sitten ne kaksiriviset napit joita oli 16 ja 8 napinlävet. Ne kakkosrivin kantanapit kiinnitin tekemällä puikurilla reiät, kanta siitä läpi ja yhtenäisellä pellavalangalla kannan läpi pujotettuna.
Tiukan paikan tullen tässä oli jo käytö valmis puku
Seuraavaksi leikkasin housut ja takin mustasta sairasta.
Housujen saumat vedin koneella mutta myös käsin esim ne napinlävet. Luukku oli ihan uusi tuttavuus minulle, mutta selvisin siitäkin. Nappeja piti ommella vähän enemmän, totesin jo sovitushousujen kanssa, että Muru tunkee housun kaulukset mahan alle ja näissä pöksyissä on korkea vyötärö. Huutelin apua Kansallispuku ryhmässä ja apua tuli. Tilasin siis henkselit (Helsingin olkain) sellaiset vanhan oloiset napeilla kiinnitettävät. Siksi niitä nappeja tarvittiin lisää.
Ja sitten takin tarina. Muru on aika pitkä mies, joten leikkasin housut ja takin samalla. Piti saada varmuuden vuoksi lahkeisiin pituutta. Vaikka kuinka sovittelin kaavoja eri järjestykseen, niin se lahkeiden lisä pituus teki sen, että päätin laittaa kaulukseen taakse sauman. Langan suunnasta en halunnut tinkiä. Hihoista oli sovittamista, kun olen tottunut, että on kohdistus merkkejä pyöriössä että kädentiessä. No tässä kaavassa niitä ei pahemmin ollut. Muutenkin juuri takin ohjeet oli kaikkein niukimmat. Mentiin siis paljon sillä miten itselleni tekisin takin. Vuorituksen tietenkin käsin, niinhän sen teen omaan takkin. Kaksiriviset napit tässäkin, joten käytin sitä nyöri tekniikkaa myös tähän. Ja vaikka takin kuuluukin olla auki, on siinä silti ne napinlävet. Niin taas meni pari iltaa napinläpiä tuhertaessa. Takki tuli valmiiksi sekin, mutta minusta se oli paljon isompi kuin se sovitus versio. No en ole sitä vieläkään kaventanut.
Helavyötä metsästin siinä sivussa tori.fistä ja kirppareilta. Ei tärpännyt, jos oli joku, niin se oli liian lyhyt. Helavyön sitten tilasin Iisakin Järvenpäältä, mutta puukot on Murun oma löytö kirpparilta.
Ja hyvänen aika kun Muru on komea se puku päällä. Sen todisti meidän ensi esiintyminen Paraisten iltamissa. Mieshän käänsi katseita puoleensa
Ja kun puku tuli valmiiksi Suomi 100 juhlavuonna 2017 hän käytti sitä samoissa riennoissa kuin minäkin Maskun seutu ylläni. Tampereelle hän ei sinä vuonna tullut. Mutta on hän ollut pari vuotta myöhemmin Tampereen kädentaitomessujen esiintymislavalla pukukokonaisuuden kanssa (kaikkeen sitä mies parka joutuu, kun nainen hurahtaa kansallipukuihin).
Ja on ollut monissa tuuletuksissa, joten olen jo plussan puolella, käyttö kertoja on enemmän kuin ne kymmenen joita alussa laskeskelin

Puku numero 5
Etelä-Pohjanmaa, Härmä tarkistamaton
Tämä oli hups. puku. En etsinyt itselleni mitään vaan ystävälle tori.fistä Koiviston pukua. No olin sivuuttanut tämän jo monta kertaa. Selitellyt, etten tarvitse tätä, vaikka kaunis onkin. Pukuja on jo ihan riittävästi, ei enää lisää, korkeintaa se Uskelan puku, kun siinä on se röijykin. Ja se on niin pientä kokoakin.
No sitten kerran taas totesin, että se on vieläkin torissa myytävänä. Ja vielä ihan tuossa lähellä. Ja olis se niin makeeta jos joskus meillä molemmilla Murun kanssa olis saman alueen puku. Ja tuolla hinnalla ei saa edes tuota hamekangasta. Olenhan minä ompelutaitoinen, joten uuden liivin ja paidan valmistaminen ei pitäisi olla mikään ongelma.
Niin siinä sitten kävi, että otin yhteyden pukua myyvään henkilöön, ja puku oli myymättä, joten sovittiin kaupat kesällä 2017.
Tilasin Suomen Perinnetekstiilistä ohjeet paitaan, liiviin ja tykkimyssyn kirjonta ohjeen ja kakkoskopan yleisohjeen, sekä punaista silkkiä myssyyn. Hyvälaatuista mustaa puuvilla samettia oli ennestään, ja äidin varastosta löytyi riittävä määrä pellavakangasta paitaan. No en heti alkanut tekemään, kun oli muita projekteja välissä. Ainoa mitä tein heti oli puuttuva hela koruun.
Vuonna 2018 aloin touhuta puvun kanssa. Hameen vyötärö meni uusiksi, helman käänsin vyötärölle. Hyödynsin kokon hamekankaan pituuden, joten helman vuoritus oli jo sen vuoksi tarpeen. Siinä sitten TVtä seuraten tein paidan. Ja liivistä tietysti koe versio, ennen varsinaista liiviä. Esiliina oli sitten armottoman pieni, kun hameeseen tuli pituutta lisää ja oli siinä tahra, jota en saanut pois. Tilasin taas Sojan puodista silkkisen esiliina kankaan ja tein tarkistetun puvun esiliinan. Samalla kun ostin Bragelta Hauhon myssyyn silkkiset kirjontalangat, ostin myös tähän ne. Ja sarjatyöläisenä kirjoin ensin Hauhon ja sitten tämän Härmän myssyn. Sama marssijärjestys kun päällystin myssyjen kopat. Kopat olin tehnyt jo aikaisemmin
Näin ollen kansallispuku perheeni kasvoi taas yhdellä puvulla lisää.
Tämäkin puku on päässyt reissaamaan junassa ja herättämään huomiota. Oltiin Jyväskylän käsityö museolla Mari Varosen ”Himoitut Helmet” kansallispuku näyttelyn avajaisissa. Samalla reissulla kotimatkalla ainoa asia, mihin en ollut tehnyt yhtään mitään oli tasku. Tietysti juuri tasku irtosi kokasta. Huomasin sen turhan myöhään. No sitten tuli taas asiaa Perinnetekstiliin. Ja mikäs siinä auttoi, kun vaan tekemään uutta taskua. Ja se on nyt niin hyvin kiinni kokassa, että jos joku sen siitä haluaa irroittaa, niin itku tulee hänelle.
Sitten vuorollaan on oltu tuuletuksissa ja Murun kanssa edustettiin tarkistamattomia Etelä-Pohjanmaan kansallispukuja Tampereen käsityömessuilla Kansallispukuyhdistys Raidan pukupareja näytöksessä.

Puku numero 6
Kurikka
Kun peli on menetetty jo edellisen puvun kohdalla ja itsehillinnällä puute on tullut ilmeiseksi. Niin tulos oli ennalta arvattava. Ja syyttävä sormi osoittaa ystävääni. Hän onnistui saamaan Koiviston puvun. Mutta nyt selasin nettiä sen soljen vuoksi, joka hänen puvussaan puuttui.
Ja törmäsin torissa tähän Kurikkaan. Elettiin vuotta 2019. Olen näköjään heikkona flammu hameisiin. Ja tässä on, ja upea sellainen. Yritin taas puhua järkeä itselleni, huonolla menestyksellä. Ilmoituksesta oli puhelin numero, ja soitin myyjälle. Puku oli varattu, ja nuori Kurikkalainen lukiota käyvä nainen tulisi sovittamaan pukua sinä päivänä. Mutta olin tokana jonossa. Tavallaan helpottuneena, toisaalta haikeana totesin, että hyvä niin. Myyjä soitti samana päivänä, että tämä nuori nainen oli sovittanut pukua ja hän nimeen omaan halusi Kurikan puvun, mutta kun puku oli liian iso, hän ei ostanut sitä. Myyjä oli kyllä sanonut, että liiviä voi pienentää ja vyötäröä kaventaa, mutta ostaja kandidaattina vahvuus ei ollut käsityöt. No minä ostin puvun.
Pyysin tällä kertaa puvun tarinan, ja hän kirjoitti ihanan tarinan, tulen aina säilyttämään sen puvun kanssa. Tiivistelmä puvun vaiheista tässä. Hänen äitinsä oli tehnyt puvun hänelle. Kutonut jopa kankaat pieteetillä. Pukua on käytetty kansantanssi esityksissä ja matkustellut Suomen rajojen ulkopuollakin.
No kun sain tämän kaunottaren kotiin, oli yllättyini, että se meni jopa päälle. Liivi on hieman ahtaan oloinen, mutta käyttökelpoinen. Ja taas tuli asiaa Perinnetekstiilin. Hankin liivin ohjeet, kankaan ja tykkimyssyn silkin ja kirjonta ohjeen. Helmaan ompelen sen pellava vuorikaitaleen jossain välissä. Paitakin on hieman kiittana, ja tehty paitapusero kankaasta. Varmaan ollut kätevä, kun esiintyy paljon ja silitys mahdollisuudet on reissuissa rajalliset.
Myssyn valmistin jo, että voin käyttää pukua. Liivi odottaa vielä kankaana.
Mutta tuolta FB Kansallispuku-ryhmästä näin, jotkut ovat toteuttaneet Etelä-Pohjanmaa tarkistettua paitaa tähän pukuun. Ja sain tietää että samaa paitaa useassa tarkistetuissa käytetty, kuten Häme ja Loimaa. No seuraavaksi tilasin Loimaan paidan ohjeen (ja samalla paljon muutakin) Perinnetekstiilistä. Nyt on se paita valmiina ja hyödynsin samaa paitakangasta jota olin ostanut reilusti Maskun ja Uskelan paitoihin. Aliset jouduin tekemään toisesta kankaasta, mutta niin on tehty jo pukujen esikuva aikoihin. Ja voin käyttää paitaa tähän Kurikkan, Etelä-Pohjanmaan ja taivas tietää mihin kaikkiin.
Puku ei ole vielä ollut varsinaisesti tuuletuksissa mukana, mutta kyllä tämäkin mukaan pääsee, kun paita on valmis

Puku numero 7
Tiukka / Lapväärtti, Tjöck / Lappfjärd
Tämä on jotenkin niin ihanan erilainen jopa päähinettä myöten, kuin nämä mun muut puvut.
Myös FB Kansallipuku ryhmässä on turmiollinen myydään albumi. Ja siellä on ollut usein myynnissä tätä pukua kokonaisena ja myöhemmin on ollut osina. Lankesin kun taas oli hame ja esiliina myynnissä vuonna 2019.
En nyt uskalla tarkemmin määritellä kumpaa on, kun niissä on niin hiusten hieno vivahde erot, ja niin hyvin en tunne niitä, joten sanon puvun olevan Tiukka / Lapväärtti.
Sain kyllä tietää että esiliina on lyhyt. Hame itsessään riitti, mutta esiliina ei. Ja reijätkin myyjä oli kuvannut, joten nekään ei tullut yllätyksenä. Ja näkihän sen hinnastakin. Hameen laskostin uudestaan ja esiliinan poikki laskosta pienensin, mutta on se edelleen lyhyt.
Ensin ajattelin käyttää hametta #tuunaamunperinne mielessä. Mutta jotenkin ajattelin, että voisi sen koota kokonaiseksi. Ja jonkin ajan kuluttua tuli samalta myyjältä myyntiin paita. Aivan ihana käsityön näyte. Paidasta löytyy laskoksia, vetopoimuja, daldersömn kirjailua, revinnäistä ja virkattua pitsiä.
Vaihteeksi otin yhteyttä Bragen Dräktkonsultiin liiviin, korvamyssyn ja ja röijyn merkeissä. Sain tietää, että röijyn ohjeiteet on saatavilla myöhemmin. Mutta liivin ja korvamyssyn ohjeet ja materiaalit sain. Liivin jopa suomeksi, mikä helpotti huomattavasti. Peili napit sitten tilasin henkilöltä joka niitä valmistaa. Nappien kanssa sitten kävi niin, että ne jäi postin lakon jalkoihin. Mutta tulivat, kun saivat ruuhkan purettua.
Sain ajatuksen. Tämän kuluvan vuoden 2020 Kansallipuku tuuletukseen saada valmiiksi liivin ja korvamyssyn. ”Huutelin apua välillä FB ryhmässä esim liivin istuvuuteen ja muutamiin muihin kohtiin, ja sain sitä. Sain puvun muuten valmiiksi, mutta myssyn ”ruusukkeen” nauhaa en sitten heti tajunnut tärkeätä. Joten se on vielä edessä. Joten puku ei ole vielä tänä vuonna päässyt edustamaan. Mutta kyllä tämänkin vuoro tulee.

Ja kun vauhtiin pääsen niin työ alla on verkkaisesti vielä puku johon ihastuin syvästi, eli Uskela. Siihen on kankaat valmiina. Hameen ja liivin kankaat kudoin itse. Pukuun kuuluu kolme erillaista paitaa jotka odottaa hameen, liivin ja röijyn valmistumista. Paidat on yksinkertainen pitkä paita röijyn kanssa ja hakkipaita yhdistettynä ”fiinimpään” lyhyeen paitaan joilla herrastellaan liivin kanssa. Tykkimyssyn tein taas Kurikan tykkimyssyn ”parina”
Mutta tämän puvun tarina on vielä synnytys vaiheessa. Joten enempää ei tästä ole vielä kerrottavaa

Ja toinen johon tuli hankittua muutakin kuin se paidan ohje on Loimaa. Joten tarina jatkuu tästäkin joskus tulevaisuudessa

Lisätietoja

amanuenssi
Marja Liisa Väisänen

marja.liisa.vaisanen@jyvaskyla.fi
014 266 0761
050 311 8247

 

 

Pin It on Pinterest