Eeva muistelee nuoruuden kansallispukuaan

Nuori Eeva tarvitsi kansallispuvun kansantanssien tanhupiiriä varten, mutta sellainen oli kovin kallis hankinta sodanjälkeisessä Suomessa. Vihdoin vanhemmat myöntyvät kansallispuvun ostamiseen, koska ei ollut mahdollista itsekään tehdä, sillä kudontatarvikkeistakin oli vielä pulaa, vaikka vaatteiden ja jalkineiden säännöstely vapautettiin 1949.

Lähin paikka, missä kansallispukuja oli saatavissa, oli Kauhavalla. Sinne Aili-äiti ja tytär Eeva lähtivät linja-autolla, matkaa kertyi noin 20 km. Kauhavalla he menivät liikkeeseen, missä kansallispukuja myytiin – kansallispuku maksoi 11 000 silloista markkaa! Kiiltonahkakengät ostettiin myös! Siihen aikaan oli harvinainen ilo ja suuri tapaus nuorelle tytölle saada uudet kengät, olihan 1950-luvun alku vielä sodanjälkeistä aikaa.

Seinäjoella oli kesällä 1951/1952 laulu- ja soittojuhlat, ja sinne Eevakin lähti uusi kansallispuku yllään ystävänsä Hellin ja muiden paikkakunnan tyttöjen kanssa kuorma-autokyydillä. Aili-äiti oli neuvonut lähtijää ”Laita vanhat kengät, älä laita uusia kenkiä, kantapäät menevät rikki”. Mutta Eeva laittoi tietenkin uudet hienot solkikengät! Kolme päivää kestävillä juhlilla oli paljon ihmisiä eri nuorisoseuroista ja monenlaista tekemistä: tanhuttiin, laulettiin ja käveltiin lippupartiossa. Ylihärmän lippupartion lippua kantoi Juhani, kylttiä Veikko ja vierellä kulkivat Eeva ja Helli. Kaikista mukana olleista nuorisoseurojen lippupartioista otettiin valokuva, jonka sai myöhemmin omakseen. Majoitus oli Marttilan koululla, missä nukkuminen jäi vähiin, koska melkein koko yötkin naurettiin ja ”hypättiin”. Ja tietenkin uudet kengät hiertivät kantapäät aivan rikki!

Posti toi myöhemmin kirjeen, missä oli valokuva lippupartiosta. Aili-äiti oli kovin ilahtunut valokuvasta, missä Eevalla oli uusi kansallispuku yllään. Tuota valokuvaa Aili katseli ja käänteli käsissään monta kertaa.

Kansallispuku oli sen jälkeen Eevalla yllä kaikissa juhlissa, kuten siihen aikaan tapana olikin. Myöhemmin kansallispuku oli lainassa parilla naapurilla ja ystävällä, pukua välillä suurennettiin ja pienennettiin tarpeen mukaan. Tyttären tytär käytti samaa kansallispukua tanhutessaan 1990-luvulla ja kenties vielä hänenkin tyttönsä voi käyttää asua, kun se aika tulee.

Eeva on nykyään virkeä 86-vuotias ja muistelee kansallispukuaan ilolla ja lämmöllä. Jos hän löytää tarinan valokuvan, liitän sen mukaan myöhemmin.