Kuortaneen sydämet

Aino-tätini oli nuorena sotien jälkeen hankkinut Kuortaneen puvun, käynyt ostamassa sen Vuorelman liikkeestä Tampereelta. Meillä ei ole sukua Pohjanmaalla, mutta Kuortane oli hänen mielestään kaunis – ja ehkä myynnissä olleiden puhujen valikoimakaan ei ollut järin suuri noihin aikoihin. Kun olin lapsi 70-luvulla, pukua ei enää kukaan käyttänyt, se riippui tädin vintillä Orivedellä ja minä sitä siellä ihailin. Sen liivissä oli niin pehmeä sametti ja hameessa sydämiä! En muista varsinaisesti haaveilleeni puvun käyttämisestä (tuolloinhan se oli minulle aivan liian iso).
Kun Aino-täti kuoli vuonna 2004, kävin pitkästä aikaa vintillä. Hämmästyin, kun huomasin, ettei siinä Kuortaneen puvussa mitään sydämiä ole vaan neliapiloita. Tosin pienen tytön silmään ne epäilemättä ovat näyttäneet sydämiltä, kun silmä on ollut korkealla riippuvan puvun hameen kanssa samalla korkeudella. Puvulle ei ollut suvussa ketään muutakaan käyttäjää, joten minä perin sen ja rupesin käyttämään aina silloin tällöin juhlatilaisuuksissa. Teetin siihen tykkimyssyn, naimattomalla tädilläni oli vain päänauhat. Se minua pikkuisen harmittaa, että tutkimustiedon lisäännyttyä Kuortane ei olekaan virallisesti kansallispuku, vaikka olen melko varma että Aino-täti on sen sellaisena ostanut. Mutta kaunis se minusta on, ja nyt aikuisena silmääni miellyttävät enemmän Kuortaneen puvun apilat kuin Alavuden puvun sydämet.